Aika totisesti on kulunut aivan liian nopeaa vauhtia. Vastahan oli elokuu... Mietin josko enää kehtaan mitään päivityksiä tehdäkään, kun blogini on viettänyt hiljaiseloa yli kolme kuukautta mutta vannoutuneena jouluihmisenä on pakko jatkaa :)
Ehdin tässä välissä piipahtaa tutkailemassa Budapestin joulutarjontaa ja täytyy myöntää, että Vörösmartyn joulumarkkinat olivat kyllä käsityötaidon runsaudensarvi. Missään ei näkynyt muovikrääsää vaan kaikki tuotteet olivat tosiaan aitoa ainetta eli puuta, luuta, metallia, keramiikkaa, nahkaa, lasia, villaa. Mukaan lähti hieno 3 litran keraaminen pata, jossa on upea joulunpunainen kansi sekä jokunen peltinen joulukuusenkoriste. Uusia tonttuja ei tällä kertaa löytynyt; tosin takanreunus alkaa jo ollakin niin täysi, että eipä siihen enempää olisi mahtunutkaan.
Olen jo vuosien ajan ottanut tonttuni esille ensimmäisenä adventtina, vaihtanut keittiöön ja yläkerran aulaan jouluverhot ja tietysti ripustanut kranssin oveen. Valosarja kaariportissa on ollut jo pyhäinpäivästä lähtien sanovat puritaanisimmat jouluvalojen vastustajat mitä tahansa. Joulukuusi - tuoksun takia oikea kotimainen - on vuorossa aatonaattona, ja sen koristelu alkaa kunhan olen kotiutunut Hietaniemen tunnelmalliselta hautausmaalta. Olen monesti esittänyt liikennelaitokselle toivomuksen, että bussi 55A kulkisi myös 23.12., sillä itselläni ei enää aattona ole aikaa lähteä Hietaniemeen, kun matka pelkästään yhteen suuntaan kestää reilun tunnin. Joka kerran minulle vastataan sama litania jouluaaton lisäliikenteestä mutta eihän se minua yhtään auta, kun itse olen liikenteessä aatonaattona.
Perjantaina järjestin jo perinteeksi muodostuneet nimipäiväglögikekkerit. Alkon tämänvuotinen Glühwein on luomuversio ja oikein hyvää, ei lainkaan niin makeaa kuin normiglögit. Suolaisena tarjottavana oli tällä kertaa pelkkiä uusia kokeiluja: sieniperunapiirakkaa Kodin Kuvalehden ohjeen mukaan, gluteenittomia tonnikalapasteijoita sekä gluteeniton munakasrulla savuporotäytteellä. Ilokseni kaikki saivat varauksettomia kehuja ja kaikkia teen varmasti toistekin; tonnikalan tosin taidan vaihtaa lämminsavuloheen. Salaatin korvasin dippikasviksilla ja Taffelin Sweet chili-jauheesta kermaviiliin tehty kastike oli kukkakaalille, porkkanalle ja paprikalle oiva pari. Makealta puolelta löytyi tietysti itseleivottuja pipareita, Wagnerin keittokirjan mukaan tehtyjä Kolapikkuleipiä sekä suklaata muodossa jos toisessa. Ja ihan pakko sanoa, että vieraat viihtyivät mainiosti; joukossa oli muutamia toiselleen uusia tuttavuuksia mutta puheensorina paljasti, että jutunjuurta löytyi heti. Kuohuviinivarastonikin täydentyi, kun ystävät olivat hoksanneet tuoda nimikkojuomaani Anna de Codorniuta, jota perjantain Hesarin etusivullakin niin näyttävästi mainostettiin.
Tänään sain yhtäkkiä päähäni koittaa valmistaa imellettyä perunalaatikkoa elämäni ensimmäistä kertaa. Googlettelin aikani ruisjauhoilla imellettyä laatikkoa ja niinpä juoksin kauppaan sekä perunoita, täysmaitoa että ruisjauhoja hakemaan. Hesarin ruokasivuilta löytyi ohje, jota kutakuinkin noudatin. Täytyy kyllä tunnustaa, että lusikallinen siirappia piti seokseen lisätä, kun makeutta ei muuten tuntunut olevan tarpeeksi. Nyt vuoka on pakastimessa odottamassa, että aattona tuikkaan sen kolmeksi tunniksi uuniin. Laatikon lopullinen luonne on siis vielä arvoitus...
sunnuntai, 11. joulukuuta 2011
sunnuntai, 28. elokuuta 2011
Kesäflunssan kiusaamana
Aika on kulunut järjetöntä vauhtia siitä lähtien, kun työt kesäloman jälkeen alkoivat. Viimeisenä lomaviikonloppuna pääsin kuin pääsinkin Mattolaiturille, jossa nautiskelin nimikkokuohuviiniäni Anna de Codorniuta maistuvan sienipekonipiirakan kera. Autereisena aamupäivänä laiturin editse lipui monta venekuntaa, oli ihanaa olla jouten ja katsella merta. Keskusta-asumisessa olisi totisesti puolensa, meri olisi aina läsnä ja kaikki upeat kahvilat & ravintolat käden ulottuvilla - mutta koska olen myös "pihaihminen", on asuinpaikakseni valikoitunut omakotitaloalue kauempana keskustasta.
Kevyttä extremeäkin olen ehtinyt kokea, kun leijailin kuumailmapallolennolla Helsingin ja Espoon yllä. Kokemus oli varsin ihmeellinen, tunsi olevansa aivan painoton paitsi alastulovaiheessa, jolloin piti kaikin voimin kiskoa korin kahvasta jottei lentäisi nurin. Lähtisin ilman muuta uudelle lennolle, jos voisin olla varma, että lentäisimme juuri Helsingin yllä. Nyt lennon maisemalliset osuudet menivät hiukan hukkaan, sillä en tunne Espoota enkä siis voinut juurikaan bongailla tuttuja maamerkkejä.
Mainiota kuorolaulantaakin ehdin käydä kuuntelemassa Art goes kapakka-tapahtuman avajaispäivänä. Ehdottomasti uuden perinteen arvoinen illanviettotapa eli ensi vuonna uudelleen!
Tallinnassakin tuli piipahdettua suoraan sanottuna juomanhakureissulla. Rapujuhlat ja pitkän viikonlopun syysvaellus tusinan juhlijan/vaeltajan voimin vaativat juomaa jos jonkinlaista ja pitihän ihan omiakin varastoja hiukan täydentää. Laivalta löytyi hauska 3 litran yhdistelmäpahviboksi sekä rosee- että valkoviiniä, hanat siis pakkauksen kummassakin päässä. Rapujuhlissa pakkaus tyhjeni viimeistä pisaraa myöten, joten hyvää taisi olla. Itse sain tylsän kesäflunssan juuri ennen juhlia enkä maistanut oikein mitään. Freixenetin Cordon Negro Brutin poreet sentään tunnistin nenässäni; laivalla oli niin erinomainen tarjous, että oli pakko tuoda 6 pulloa, kun ne sai alle kolmenkympin! Melkein tekisi mieli tehdä uusi reissu, mainittu kuohuviini on hinta/laatusuhteeltaan mainio ja laivan hinnoin suhde on suorastaan erinomainen. Ei vaan tahdo olla vapaata aikaa ennen lokakuuta ja siihen mennessä tarjous lienee jo päättynyt. No, onneksi rapujuhlissa ei juotu aivan kaikkea vaan jokunen pullo jäi odottamaan pimeneviä, toivottavasti vielä lämpimiä syysiltoja :)
Kevyttä extremeäkin olen ehtinyt kokea, kun leijailin kuumailmapallolennolla Helsingin ja Espoon yllä. Kokemus oli varsin ihmeellinen, tunsi olevansa aivan painoton paitsi alastulovaiheessa, jolloin piti kaikin voimin kiskoa korin kahvasta jottei lentäisi nurin. Lähtisin ilman muuta uudelle lennolle, jos voisin olla varma, että lentäisimme juuri Helsingin yllä. Nyt lennon maisemalliset osuudet menivät hiukan hukkaan, sillä en tunne Espoota enkä siis voinut juurikaan bongailla tuttuja maamerkkejä.
Mainiota kuorolaulantaakin ehdin käydä kuuntelemassa Art goes kapakka-tapahtuman avajaispäivänä. Ehdottomasti uuden perinteen arvoinen illanviettotapa eli ensi vuonna uudelleen!
Tallinnassakin tuli piipahdettua suoraan sanottuna juomanhakureissulla. Rapujuhlat ja pitkän viikonlopun syysvaellus tusinan juhlijan/vaeltajan voimin vaativat juomaa jos jonkinlaista ja pitihän ihan omiakin varastoja hiukan täydentää. Laivalta löytyi hauska 3 litran yhdistelmäpahviboksi sekä rosee- että valkoviiniä, hanat siis pakkauksen kummassakin päässä. Rapujuhlissa pakkaus tyhjeni viimeistä pisaraa myöten, joten hyvää taisi olla. Itse sain tylsän kesäflunssan juuri ennen juhlia enkä maistanut oikein mitään. Freixenetin Cordon Negro Brutin poreet sentään tunnistin nenässäni; laivalla oli niin erinomainen tarjous, että oli pakko tuoda 6 pulloa, kun ne sai alle kolmenkympin! Melkein tekisi mieli tehdä uusi reissu, mainittu kuohuviini on hinta/laatusuhteeltaan mainio ja laivan hinnoin suhde on suorastaan erinomainen. Ei vaan tahdo olla vapaata aikaa ennen lokakuuta ja siihen mennessä tarjous lienee jo päättynyt. No, onneksi rapujuhlissa ei juotu aivan kaikkea vaan jokunen pullo jäi odottamaan pimeneviä, toivottavasti vielä lämpimiä syysiltoja :)
torstai, 28. heinäkuuta 2011
Sateella sattunutta
Upeat hellepäivät ovat kuluneet kotosalla ja kaupungilla. Kun kyllästyn aurinkolavitsalla makoiluun, lähden hetkeksi keskustaan kävelemään ja taas maittaa auringonotto. Eilen join elämäni parhaan kahvilakahvin Café et Crepes Camionettessa, kera sitruunasokerilla päällystetyn muurinpohjaletun. Kaupungilta taas kirjaston kautta kotiin, olen päässyt lukemiseni kanssa todellakin vauhtiin - kirjoja menee parin päivävauhdilla. Ehkä pitäisi hiukan hillitä ahmimistaan mutta toisaalta kirjat ovat minulle tapa viettää aikaa, televisiotahan minulla ei ole joten aikaa on runsain määrin lukemiselle. Hadley Freemanin Käsilaukun syvin olemus kutkutti hiukan "työminääni", muotitalossa kun olen töissä (talousosastolla tosin) mutta sen syvemmin en vielä lomalla ollessani halua työasioita ajatella.
Tänään uhmasin povattuja rankkasateita ja ajattelin lähteä kirjoitusvihkoni kanssa Mattolaituri-kahvilaan odottamaan inspiraatiota, joka on koko lomani ajan ollut hukassa. Kaupunkiin päästyäni rankkasade totisesti alkoi, joten kuljin maanalaisia käytäviä pitkin Stockalle ja sinne jäin sadetta pitämään. Akateemisesta ostin ensin uuden vihkon ja sen kanssa kipusin Café Aaltoon. Vaikka kahvilassa oli muitakin kirjoittamiseen syventyneitä, oma inspiraationi ei ottanut käynnistyäkseen. Vajaan sivun verran kirjoitin pakosta ja juuri kun olin pääsemässä vauhtiin, naapuripöytään istahti pariskunta, joka höpöttelyllään karkotti kirjoittamishaluni taivaan tuuliin. Pöydät olivat niin liki toisiaan (vain parikymmentä senttiä väliä), etten pystynyt keskittymään omiin ajatuksiini enkä kehdannut vaihtaa pöytääkään. Niinpä suljin vihkoni ja ajattelin jatkaa kirjoittamista kotona, sateella kun ei pihatöitäkään viitsisi tehdä.
Harmikseni sain kotimatkalla migreenin, joten iltapäivänkin ohjelma muuttui suunnitellusta. Kirjoittamisesta ei tullut mitään, ainoa järkevä ajatus oli miten saisin piinaavan jomotuksen loppumaan. Jouduin ottamaan toisenkin lääkkeen ennenkuin kivistys hellitti ja nyt yritän varovasti houkutella inspiraatiota uudelleen esille. Nostin Natalie Goldbergin kirjan pöydälle innoituksen lähteeksi ja ehkäpä vanhojen kurssimuistiinpanojen selaaminenkin auttaa. Olisihan kiva saada edes yksi kertomus paperille - varsinkin kun suunnittelen syksyllä osallistuvani taas kerran kirjoituskurssille...
Tänään uhmasin povattuja rankkasateita ja ajattelin lähteä kirjoitusvihkoni kanssa Mattolaituri-kahvilaan odottamaan inspiraatiota, joka on koko lomani ajan ollut hukassa. Kaupunkiin päästyäni rankkasade totisesti alkoi, joten kuljin maanalaisia käytäviä pitkin Stockalle ja sinne jäin sadetta pitämään. Akateemisesta ostin ensin uuden vihkon ja sen kanssa kipusin Café Aaltoon. Vaikka kahvilassa oli muitakin kirjoittamiseen syventyneitä, oma inspiraationi ei ottanut käynnistyäkseen. Vajaan sivun verran kirjoitin pakosta ja juuri kun olin pääsemässä vauhtiin, naapuripöytään istahti pariskunta, joka höpöttelyllään karkotti kirjoittamishaluni taivaan tuuliin. Pöydät olivat niin liki toisiaan (vain parikymmentä senttiä väliä), etten pystynyt keskittymään omiin ajatuksiini enkä kehdannut vaihtaa pöytääkään. Niinpä suljin vihkoni ja ajattelin jatkaa kirjoittamista kotona, sateella kun ei pihatöitäkään viitsisi tehdä.
Harmikseni sain kotimatkalla migreenin, joten iltapäivänkin ohjelma muuttui suunnitellusta. Kirjoittamisesta ei tullut mitään, ainoa järkevä ajatus oli miten saisin piinaavan jomotuksen loppumaan. Jouduin ottamaan toisenkin lääkkeen ennenkuin kivistys hellitti ja nyt yritän varovasti houkutella inspiraatiota uudelleen esille. Nostin Natalie Goldbergin kirjan pöydälle innoituksen lähteeksi ja ehkäpä vanhojen kurssimuistiinpanojen selaaminenkin auttaa. Olisihan kiva saada edes yksi kertomus paperille - varsinkin kun suunnittelen syksyllä osallistuvani taas kerran kirjoituskurssille...
keskiviikko, 20. heinäkuuta 2011
Kirjallistakin herkuttelua
Maanantaina käväisin kirjastossa hakemassa uuden kassillisen luettavaa. Luen muutenkin paljon mutta lomalla harrastukseni melkein riistäytyy käsistä - kun ei tarvitse välittää ajankulusta, lukemiseen hurahtaa helposti tunti jos toinenkin ja muut hommat jäävät tekemättä. Toisaalta, lomalla pitääkin lomailla ja tehdä juuri sitä mitä kulloinkin sattuu huvittamaan ja jos sattuu olemaan pino hyviä kirjoja niin eihän sille mitään voi :)
Ensin tuli luettua Mikael Jungnerin Outolintu, sitten vähän Donna Leonia ja viime yönä yhden ja puoli neljän välillä (kun en saanut unta, niin nousin uudelleen ylös ja kirjan kanssa olohuoneen sohvalle) Alkulukujen yksinäisyydestä (Paolo Giordano). Hyviä, erilaisia kirjoja kaikki. Tänään on pitkästä aikaa vuorossa vanha tuttavuus John Irving, jonka Tuulesta temmattua tyttöystävää en jostain syystä aiemmin ole tullut lukeneeksi.
Kaiken lukemisen ohella olen sentään tehnyt jotain muutakin. Kivinokkaan tuli vihdoin viedyksi puutarhapöytä sekä aurinkovarjo, ja kun kerran siellä oltiin, niin nautittiin sadesään piknik sopivasti varjon alla. Vaikka olikin lämmin päivä, uiminen jäi sateen takia sikseen mutta huomenna uusi yritys ja uudet eväät.
Tänään tutustuin Anton & Antonin Museokadun myymälän valikoimiin ja piipahdin vielä Stockan Herkussa. Merisuolakiteillä höystetty voi oli mitä mainiointa omien uusien perunoideni kanssa ja hiillostettu lohipäre (?, niin ainakin kuitissa luki...) sai seurakseen tartarkastiketta, johon silppusin oman maan tilliä. Tomaattibasilikasalaatti toi kaivatun värin annokseen ja basilikakin oli omasta yrttipenkistä. Vain voi oli ranskalaista, kaikki muu oli kotimaasta tai jopa omasta maasta. Voi kunpa voikin olisi ollut suomalaista - toivottavasti jokin pikkumeijeri/juustola nappaa idean itselleen ja ryhtyy valmistamaan vastaavanlaista.
Tuija-aidanteen kivireunuksenkin sain vihdoin aloitettua. Helteessä se ei ollut mitään kevyttä pikku puuhastelua, sillä kottikärryillä jaksoin kerrallaan siirtää vain 5-6 kivenmurikkaa, sen verran kookkaita ne olivat. Mutta onpahan ensimmäinen kerros kiviä ladottu paikoilleen pihan puolella, huomisiltana on tarkoitus jatkaa parkkipaikan puoleisella sivulla ja ehkäpä jopa toisella kerroksella...
Ensin tuli luettua Mikael Jungnerin Outolintu, sitten vähän Donna Leonia ja viime yönä yhden ja puoli neljän välillä (kun en saanut unta, niin nousin uudelleen ylös ja kirjan kanssa olohuoneen sohvalle) Alkulukujen yksinäisyydestä (Paolo Giordano). Hyviä, erilaisia kirjoja kaikki. Tänään on pitkästä aikaa vuorossa vanha tuttavuus John Irving, jonka Tuulesta temmattua tyttöystävää en jostain syystä aiemmin ole tullut lukeneeksi.
Kaiken lukemisen ohella olen sentään tehnyt jotain muutakin. Kivinokkaan tuli vihdoin viedyksi puutarhapöytä sekä aurinkovarjo, ja kun kerran siellä oltiin, niin nautittiin sadesään piknik sopivasti varjon alla. Vaikka olikin lämmin päivä, uiminen jäi sateen takia sikseen mutta huomenna uusi yritys ja uudet eväät.
Tänään tutustuin Anton & Antonin Museokadun myymälän valikoimiin ja piipahdin vielä Stockan Herkussa. Merisuolakiteillä höystetty voi oli mitä mainiointa omien uusien perunoideni kanssa ja hiillostettu lohipäre (?, niin ainakin kuitissa luki...) sai seurakseen tartarkastiketta, johon silppusin oman maan tilliä. Tomaattibasilikasalaatti toi kaivatun värin annokseen ja basilikakin oli omasta yrttipenkistä. Vain voi oli ranskalaista, kaikki muu oli kotimaasta tai jopa omasta maasta. Voi kunpa voikin olisi ollut suomalaista - toivottavasti jokin pikkumeijeri/juustola nappaa idean itselleen ja ryhtyy valmistamaan vastaavanlaista.
Tuija-aidanteen kivireunuksenkin sain vihdoin aloitettua. Helteessä se ei ollut mitään kevyttä pikku puuhastelua, sillä kottikärryillä jaksoin kerrallaan siirtää vain 5-6 kivenmurikkaa, sen verran kookkaita ne olivat. Mutta onpahan ensimmäinen kerros kiviä ladottu paikoilleen pihan puolella, huomisiltana on tarkoitus jatkaa parkkipaikan puoleisella sivulla ja ehkäpä jopa toisella kerroksella...
perjantai, 15. heinäkuuta 2011
Kakkutehtailua
Ensimmäinen lomaviikko on mennyt aivan liian nopeaan! Lauantaina päädyin torille ja terassille, sunnuntaina suuntasin Hankoon ja Villa Maijaan pariksi yöksi. Sää oli mitä parhain rannalla oleiluun ja uimiseen ja sainpa lähes kokonaan luettua 560-sivuisen Eureka Street Belfast -romaanin, joka ei ollut lainkaan hullumpi.
Tiistaisella kotimatkalla piipahdettiin vielä serkun luona Raaseporissa ja vielä senkin jälkeen toisen serkun kanssa terassilla Helsingin keskustassa. Kuulun siihen kaiketi melko harvalukuiseen joukkoon, joka viihtyy sukulaistensa kanssa mitä parhaimmin. Huomenna on vuorossa lisää serkkuja, sillä kutsu on kuulunut juhlimaan syntymäpäiviä. Ja itse asiassa tämänpäiväinen kakkutehtailuni liittyy samaisiin juhliin, kun lupasin leipoa kemuihin bravuuriani Amarettokakkua. Rapatessa roiskuu, joten toiseen kakkuun meni leivinjauheen sijasta epähuomiossa soodaa ja niin sitten jouduin paistamaan vielä kolmannenkin kakun. Siinä välissä piti kiiruhtaa Alkoon hakemaan lisää Amarettoa, kun olin viimeiset tilkat tiristänyt niihin kahteen aiempaan kakkuun... Mutta nyt on luvatut kaksi kakkua tomusokerisomistusta vailla valmiina odottamassa kekkereitä. Toivottavasti myös gluteeniton broileripurjopiirakkani on onnistunutta, sen tein nimittäin ensimmäistä kertaa ja kahta eri ohjetta yhdistellen ja niitäkin vielä vähän muunnellen.
Torstaina ajelimme lapsuuteni mummolamaisemiin Lammille ja olipa ylellistä uida vaihteeksi järvessä. Valkjärven vesi oli kuin pumpulia - on se metkaa miten erilaista on uida meressä kuin järvessä. Helsingissä ikäni asuneena olen pääsääntöisesti aina uinut meressä, joten järveen pääsy on omanlaistaan arjen luksusta.
Huomenna on luvassa lisää arjen luksusta mikäli aurinko vain paistaa. Tarjoan nimittäin siinä tapauksessa itselleni kuohuviiniaamiaisen pihallani, kuten teen joka kesä vähintään kerran. Mansikat ja kuohuva juoma odottavat jo kylmässä, aamulla työnnän sämpylät uuniin ja keitän ranskalaistyyppisen maitokahvin tummapaahtoisesta Presidentistä. Tavallisesti juon kahvini mustana mutta aamiaishetkiini kuuluu silloin tällöin kahvi kuumalla maidolla. Virkistävää vaihtelua, kuten myös kuohuviini syntiseen aikaan jo ennen aamuyhdeksää :)
Tiistaisella kotimatkalla piipahdettiin vielä serkun luona Raaseporissa ja vielä senkin jälkeen toisen serkun kanssa terassilla Helsingin keskustassa. Kuulun siihen kaiketi melko harvalukuiseen joukkoon, joka viihtyy sukulaistensa kanssa mitä parhaimmin. Huomenna on vuorossa lisää serkkuja, sillä kutsu on kuulunut juhlimaan syntymäpäiviä. Ja itse asiassa tämänpäiväinen kakkutehtailuni liittyy samaisiin juhliin, kun lupasin leipoa kemuihin bravuuriani Amarettokakkua. Rapatessa roiskuu, joten toiseen kakkuun meni leivinjauheen sijasta epähuomiossa soodaa ja niin sitten jouduin paistamaan vielä kolmannenkin kakun. Siinä välissä piti kiiruhtaa Alkoon hakemaan lisää Amarettoa, kun olin viimeiset tilkat tiristänyt niihin kahteen aiempaan kakkuun... Mutta nyt on luvatut kaksi kakkua tomusokerisomistusta vailla valmiina odottamassa kekkereitä. Toivottavasti myös gluteeniton broileripurjopiirakkani on onnistunutta, sen tein nimittäin ensimmäistä kertaa ja kahta eri ohjetta yhdistellen ja niitäkin vielä vähän muunnellen.
Torstaina ajelimme lapsuuteni mummolamaisemiin Lammille ja olipa ylellistä uida vaihteeksi järvessä. Valkjärven vesi oli kuin pumpulia - on se metkaa miten erilaista on uida meressä kuin järvessä. Helsingissä ikäni asuneena olen pääsääntöisesti aina uinut meressä, joten järveen pääsy on omanlaistaan arjen luksusta.
Huomenna on luvassa lisää arjen luksusta mikäli aurinko vain paistaa. Tarjoan nimittäin siinä tapauksessa itselleni kuohuviiniaamiaisen pihallani, kuten teen joka kesä vähintään kerran. Mansikat ja kuohuva juoma odottavat jo kylmässä, aamulla työnnän sämpylät uuniin ja keitän ranskalaistyyppisen maitokahvin tummapaahtoisesta Presidentistä. Tavallisesti juon kahvini mustana mutta aamiaishetkiini kuuluu silloin tällöin kahvi kuumalla maidolla. Virkistävää vaihtelua, kuten myös kuohuviini syntiseen aikaan jo ennen aamuyhdeksää :)
perjantai, 8. heinäkuuta 2011
Vihdoinkin vapaalla
Kahden viikon loppumattomalta tuntuvan uurastuksen jälkeen on vihdoin koittanut kesäloma. Töissä ilmastoinnin jäähdytys on (taas) ollut epäkunnossa ja puurtaminen 29 asteen lämpötilassa jopa kymmentuntisia päiviä on totisesti vaatinut veronsa. Saa nähdä menevätkö ensimmäiset päivät pelkästään toipumiseen vai jaksanko tehdä jotain muutakin kuin vain maata auringossa kirja edessäni.
Kirjoja tosin olisi useampikin, sillä käväisin tänään verrattomassa Hard Book Cafe-tapahtumassa Malmin kirjastossa. Suosittelen! Kiertue jatkuu vielä muutaman viikon ajan ja ainakin Malmilla "tarjoilijat" olivat todellakin paneutuneet asiaan. Mukaan tarttui niin Miina Supista kuin Annie Proulxia, joten mielenkiintoisia hetkiä on odotettavissa.
Huomisen ohjelma on vielä vähän hakusessa. Toisaalta tekisi mieli mennä rannalle (tämän kesän uimiset ovat toistaiseksi jääneet siihen alppijärvipulahdukseen) ja toisaalta taas keskustan eläväiset terassit ja torit vetävät puoleensa. No, ehkäpä hitaan aamiaisen jälkeen olen kykenevä päätöksentekoon; sään kai pitäisi suosia mitä tahansa vaihtoehtoa.
Kirjoja tosin olisi useampikin, sillä käväisin tänään verrattomassa Hard Book Cafe-tapahtumassa Malmin kirjastossa. Suosittelen! Kiertue jatkuu vielä muutaman viikon ajan ja ainakin Malmilla "tarjoilijat" olivat todellakin paneutuneet asiaan. Mukaan tarttui niin Miina Supista kuin Annie Proulxia, joten mielenkiintoisia hetkiä on odotettavissa.
Huomisen ohjelma on vielä vähän hakusessa. Toisaalta tekisi mieli mennä rannalle (tämän kesän uimiset ovat toistaiseksi jääneet siihen alppijärvipulahdukseen) ja toisaalta taas keskustan eläväiset terassit ja torit vetävät puoleensa. No, ehkäpä hitaan aamiaisen jälkeen olen kykenevä päätöksentekoon; sään kai pitäisi suosia mitä tahansa vaihtoehtoa.
sunnuntai, 26. kesäkuuta 2011
Angertalista se alkoi
Henkeäsalpaava vaellusviikko! Jäin koukkuun kertalaakista ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä ensi kesänä vastaavanlainen matka kutsuu...
Vaelsimme Angertalissa, Stubnerkogelilla, Nassfeldissa, Schlossalmilla ja Dorfgasteinissa; vaellusten pituudet vaihtelivat 7-13 kilometrin välillä ja nousua oli useimpina päivinä viitisensataa metriä. Torstaina oli käytännössä pelkkää nousua koko päivän ja sitä kertyikin 800 metrin verran mutta kummasti se kunto vaan kesti. Nassfeldissa sain vihdoin heitettyä talviturkkini jääkylmään vuoristojärveen auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta ja Stubnerkogelilla kahlasimme nilkkoja myöten lumessa, säät olivat siis yhtä vaihtelevat kuin maastokin. Kokemus omien rajojensa koettelemisesta oli niin mahtava, etteivät edes sade tai sumu haitanneet tipan vertaa.
Lounaat alppimajoissa olivat joka kerta erinomaisia ja päivän snapsivinkit mitä mainioimpia, tuli maistettua niin Enziania kuin Zirbeniäkin (ensimmäinen alppikatkeron juuresta ja jälkimmäinen sembramännyn kävyistä tehtyä). Iltaelämä Bad Gasteinissa oli varsin vaatimatonta mutta eipä 6-7 tunnin vaelluksen ja illallisen jälkeen paljon muuta jaksanutkaan kuin kavuta hotellihuoneeseen ja sänkyyn.
Vaelsin koko viikon tiukemmassa punaisessa ryhmässä mitä näin jälkikäteen ihmettelen itsekin. Toisaalta reipasvauhtinen kävely on aina ollut itselleni luontaista, joten kaipa se kunto sitten oli riittävän hyvä ohuempaankin ilmanalaan - vaikka kuntotesti parisen vuotta antoikin varsin kehnon tuloksen nimenomaan hapenottokyvyn suhteen. Tosin sisuunnuin tuosta huonosta tuloksesta niin paljon, että seuraava kuntotesti näyttikin sitten jo hyvää hapenottokykyä ja nähtävästi hyvä taso on pysynyt yllä vaikken tietoisesti sitä enää ollut harjoittanutkaan :)
Saa nähdä mitä huomisesta työpäivästä tulee, kun sielu vielä vaeltaa vuorilla...
Vaelsimme Angertalissa, Stubnerkogelilla, Nassfeldissa, Schlossalmilla ja Dorfgasteinissa; vaellusten pituudet vaihtelivat 7-13 kilometrin välillä ja nousua oli useimpina päivinä viitisensataa metriä. Torstaina oli käytännössä pelkkää nousua koko päivän ja sitä kertyikin 800 metrin verran mutta kummasti se kunto vaan kesti. Nassfeldissa sain vihdoin heitettyä talviturkkini jääkylmään vuoristojärveen auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta ja Stubnerkogelilla kahlasimme nilkkoja myöten lumessa, säät olivat siis yhtä vaihtelevat kuin maastokin. Kokemus omien rajojensa koettelemisesta oli niin mahtava, etteivät edes sade tai sumu haitanneet tipan vertaa.
Lounaat alppimajoissa olivat joka kerta erinomaisia ja päivän snapsivinkit mitä mainioimpia, tuli maistettua niin Enziania kuin Zirbeniäkin (ensimmäinen alppikatkeron juuresta ja jälkimmäinen sembramännyn kävyistä tehtyä). Iltaelämä Bad Gasteinissa oli varsin vaatimatonta mutta eipä 6-7 tunnin vaelluksen ja illallisen jälkeen paljon muuta jaksanutkaan kuin kavuta hotellihuoneeseen ja sänkyyn.
Vaelsin koko viikon tiukemmassa punaisessa ryhmässä mitä näin jälkikäteen ihmettelen itsekin. Toisaalta reipasvauhtinen kävely on aina ollut itselleni luontaista, joten kaipa se kunto sitten oli riittävän hyvä ohuempaankin ilmanalaan - vaikka kuntotesti parisen vuotta antoikin varsin kehnon tuloksen nimenomaan hapenottokyvyn suhteen. Tosin sisuunnuin tuosta huonosta tuloksesta niin paljon, että seuraava kuntotesti näyttikin sitten jo hyvää hapenottokykyä ja nähtävästi hyvä taso on pysynyt yllä vaikken tietoisesti sitä enää ollut harjoittanutkaan :)
Saa nähdä mitä huomisesta työpäivästä tulee, kun sielu vielä vaeltaa vuorilla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)